Esittelyssä Ylämaan Prinssi ja Hirviö eli Niko Mikkonen

Niko Mikkonen on lohjalainen paikkatieto-
käsittelijä ja perheen isä, joka ei voisi elää
ilman musiikkia. Kuva: Milja Viljamaa

Hirviö on omaan surkeuteensa vajonnut
yön kasvatti, joka sisimmässään
janoaa rakkautta ja hyväksyntää.

"Nautin suunnattomasti ihmisten viihdyttämisestä"

Maanmittaaja ei säitä pelkää!

Kaunotar ja Hirviö -satunäytelmämme näyttelijöistä ensimmäisenä esittelyvuoron saa Hirviöksi muuttuvaa Ylämaan Prinssiä näyttelevä lohjalainen Niko Mikkonen, 34. Omien sanojensa mukaan Niko on syntyperäinen lohjalainen hörhö, joka siirtyy kesäkuussa ikämiessarjaan, kun mittariin paukahtaa 35 elettyä vuotta. Koulutukseltaan Niko on kartoittaja (maanmittaaja) ja hän työskentelee paikkatietokäsittelijänä Lohjan kaupungin palveluksessa.

- Asun vanhaa puutaloa Lohjan Moisionpellolla perheeni kanssa, johon kuuluvat rakas vaimoni Noora, ihanat pojanviikarimme Samu ja Eeli sekä sohvamme itselleen vallannut sekarotuinen Aku-koira.

Niko työn touhussa, aina pieni pilke silmäkulmassa.

"Ajattelin että näyttelen vaikka lampunjalkaa"

Niko Mikkonen Aarne Niskavuorena
Vaahterateatterin Niskavuoren Leipä
-näytelmässä

- Ala-asteella kolusin läpi monia näytelmiä, juonsin koulun juhlia ja olin se luokan pelle. Nuoruusvuosina näytteleminen jäi lähinnä koulu- ja myöhemmin työkavereiden viihdyttämiseksi. Kun nyt sattumoisin olen vähän tällainen apina ja nautin suunnattomasti ihmisten viihdyttämisestä, Niko virnistää.

- Kipinä teatteriin syttyi kunnolla vasta vuonna 2013, kun sain Aarne Niskavuoren roolin Vaahterateatterin suursuosion sittemmin saavuttaneesta ”Niskavuoren Leipä”-näytelmästä.

- Olen klassikoiden ystävä ja Niskavuoren tekeminen oli minulle suuri kunnia. Ajattelin alkuun, että näyttelen vaikka Niskavuoren salin lampunjalkaa, mutta Aarneksi kuitenkin päädyin.

- Hieno, mutta äärimmäisen raskas produktio, jonka jälkeen olin monessakin mielessä valmis jättämään koko touhun sikseen.

- Onneksi sain sitten Lohjan Teatterin Pienestä Merenneidosta mukavan pikkuroolin, jossa pääsin irrottelemaan ja näyttämään komediallista osaamistani, jota pidänkin vahvimpana ominaisuutenani näyttelijänä. Nyt sitten vedetään miespääroolia ”uran” kolmannessa produktiossa. Joskus se kohtalokas löllypilvi tipauttaa sittenkin oikealle asemalle, Niko hymyilee.

Aarne Niskavuori (Niko Mikkonen).
Kuva: Raisa Kiikeri

"Pääsen toteuttamaan yhtä unelmistani"

Nikon roolihahmo Kaunotar ja Hirviö -näytelmässä on miehen sanojen mukaan hyvin kaksijakoinen tapaus, monessakin mielessä.

- Olen saanut suuren kunnian esittää sekä komeaa prinssiä (samalla lähetän lohdun sanan ikätovereilleni, 35-vuotias köriläskin kelpaa näemmä vielä prinssiksi!) että tarunomaista, synkeää linnaa asuttavaa kauhistuttavaa hirviötä.

- Prinssi on itsekeskeinen ja kopea, suorastaan jopa julmanoloinen tapaus ja näistä piirteistä näemmekin pilkahduksen heti näytelmän alussa.

- Hirviö taasen on omaan surkeuteensa vajonnut, päivänvaloa loppuun saakka kaihtava yön kasvatti, joka kuitenkin sisimmässään janoaa rakkautta ja hyväksyntää. Kuten me kaikki maailman lapset niin kovin janoamme!

Nikon mielestä hänen roolihahmossaan on parasta yksinkertaisesti kaikki!

- Olen pienestä pitäen ollut hyvin viehättynyt kauhusta ja fantasiasta, arjen rajat ylittävästä mystiikasta ja satujen maailmoista. Jo pikkupoikana katselin innokkaana (ja kauhusta jäykkänä!) esim. vanhoja Hammer Filmsin kauhuelokuvia ja ”unelmaroolikseni” muodostui hyvin nopeasti kreivi Dracula, hän kertoo.

- Nyt olen kuin pikkupoika jälleen, kun pääsen toteuttamaan yhtä unelmistani  ja saan esittää klassisen sadun hirviötä Lohjan Teatterin taianomaisessa, hienosti lavastetussa satumaailmassa. Parasta hahmossa on kuitenkin lopulta sen moniulotteisuus; rujon ulkokuoren alla sykkii lämmin sydän ja ihmiselon psykologiset lainalaisuudet koskettavat myös hirviötä. Upea hahmo, kerta kaikkiaan, Niko hehkuttaa.

Hirviön (Niko Mikkonen) ja Kaunottaren
(Riikka Kajander) suhde syvenee näytelmän
edetessä.

Hirviö kattaa Kaunottarelle juhlaillallisen.

"Näytteleminen on hyvä itseterapioinnin muoto"

Niko Lohjan Teatterin Pieni Merenneito -näytelmässä
palvelija Pönön roolissa

Usein näyttelijät ammentavat roolihahmoonsa piirteitä myös omasta persoonastaan. Onko Nikossa paljon samaa roolihahmonsa kanssa?

- Huonona päivänä minulla on varmasti paljonkin yhtäläisyyksiä tämän hirviöprinssin kanssa!

- Minulla ei ole juurikaan tapana ”avata itseäni” kuin harvoille ja valituille, mutta sen verran voin todeta, että osani olen minäkin elämäni varrella saanut ulkopuolisuuden tunteesta, hyväksynnän kerjäämisestä ja itsesäälissä rypemisestä, Niko toteaa.

- Teatteri ja toiseuden kokeminen ovatkin olleet minulle hyviä työkaluja itseni ja sisäsyntyisen ulkopuolisuuteni käsittelemisessä. Uskallan väittää, että aika moni teatterintekijä ja esiintymistä janoava itse asiassa käsitteleekin omia kipupisteitään itseilmaisun avulla. Näytteleminen on yksi itseterapioinnin muoto ja helvata, aika mukava sellainen!

Prinsessa Milla (Minna Pitkonen)
palvelijoidensa Pönön (Niko Mikkonen)
ja Pipin (Mikko Jaakkola) kanssa
Lohjan Teatterin Pieni Merenneito -näytelmässä

"Yleisölle tätä tehdään"

Tulevalta esityskaudelta Niko kertoo odottavansa täysiä saleja ja innostunutta yleisöä.

- Kaikki tämä kova työ tehdään kuitenkin vain ja ainoastaan sen eteen, että me tekijät kykenisimme tarjoamaan yleisölle huiman matkan toiseen ulottuvuuteen kertomalla heille tarinamme niin hyvin ja niin suurella energialla kuin ikinä kykenemme.

- Yleisölle tätä tehdään, me näyttelijät olemme vain tarinan elementtejä ja työkaluja. Tarina on kaiken keskiössä, Niko pohtii.

- Kaunotar ja Hirviö on mielestäni ajaton ja ikuisista teemoista ammentava tarina, joka sopii kaikenikäisille n. viidestä ikävuodesta ylöspäin. Näytelmä kertoo siitä, kuinka rakkautta ja hyväksyntää voivat saada osakseen kaikki, ulkomuotoon ja taustoihin katsomatta.

- Suvaitsevaisuus, hyväksyntä ja pyyteetön rakkaus ovat mahtavia teemoja tässä ajassa, jossa maailma yhtäkkiä näyttäytyykin uskomattoman ahtaalta ja pelottavalta paikalta. Ja tietenkin jos ylipäänsä pidät klassisista saduista hyvin toteutettuna, niin paikkasi on ehdottomasti Lohjan Teatterin katsomossa tänä keväänä, Niko vinkkaa.

 

"Päädyn yleensä kaikkialle sattumalta"

Miten Niko sitten on päätynyt alun perin harrastamaan näyttelemistä Lohjan Teatteriin?

Niko on sonnustautunut jo pariin otteeseen
Lohjan Liikuntakeskuksen Liikuntapirun
roolivaatteisiin.

- Päädyn yleensä kaikkialle sattumalta. En varsinaisesti ole koskaan tavoitellut mitään, vaan yleensä heittäydyn leppeän länsivirtauksen vietäväksi ja tipahdan satunnaisgeneraattorin arpomalla pysäkillä kyydistä.

- Uskon vahvasti jonkinlaiseen johdatukseen ja kosmiseen predestinaatioon, siihen, että jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä tässä ulottuvuudessa. Tai sitten tuo kelluntateoriani on vain kuljettanut minua mukaviin paikkoihin elämäni varrella, mies pohtii.

- Olen sanonut monesti, että minulta kesti 12 vuotta astua noista ovista sisään. Asuin näet teatterin kiinteistössä 2000-luvun alkupuolella ja tuolloin talossa näytelleet tuttavani kyselivät minua monesti mukaan toimintaan. Sanoin aina, että ”heti, kun ehdin.”

- 2015 sitten ehdin, kun pääsin mukaan Pieni Merenneito -näytelmään. Ei kannata hötkyillä. Se mikä on tullakseen, tulee kyllä ennemmin tai myöhemmin. Ehkäpä savolaisilla sukujuurillani on jotain tekemistä tämän elämänfilosofian kanssa! Karjalaiset juureni taas tuovat minuun kipakkuutta ja lyhytjänteisyyttä… ota tästä nyt sitten selvää, Niko nauraa.

Niko on laulanut bändeissä vuodesta 2004.
Työ bluesbändin kanssa jatkuu, kun
viimeinen satuesitys on esitetty.

"Pistä egosi syrjään ja kääri hihasi"

Nikon mukaan teatterin tekemisessä parasta on, kun tekijätiimi hitsautuu yhtenäiseksi joukoksi ja tarina alkaa saada tunnistettavan muotonsa lavalla.

- Omalla kohdalla tekstin oppiminen ja roolin ”laskeutuminen” ovat niitä huikeita hetkiä. Sitten voi alkaa hiomaan nyansseja ja vain nautiskella olostaan.

- Olen sen verran laiska, että pyrin saamaan kaiken valmiiksi mahdollisimman nopeasti, niin jää aikaa sitten siihen nautiskeluunkin, Niko sanoo.

- Toki pitää muistaa, että näyttelijä on ohjaajan työkalu ja valmista tulee sitten, kun ohjaaja näin päättää. Tämä on myös yksi filosofiani pääkohdista. Olemme kertomassa tarinaa ja se yleensä muotoutuu ohjaajan tajunnassa. Eli elä sen tosiasian kanssa, pistä egosi syrjään ja kääri hihasi.

Ikävintä puolestaan on Nikon mielestä ehdottomasti se, että poissaoloja kotoa tulee niin paljon.

- Tunnen välillä fyysistä kärsimystä siitä, että en voi olla perheeni kanssa, kun päivät venyvät pitkiksi. Mutta se on ilmiö, jonka kanssa on vain elettävä, jos tätä duunia meinaa tehdä.

- Itse olen rajannutkin tekemiseni siten, että teen teatteria silloin, kun se on mahdollista, omasta ja perheeni näkökulmasta. Silloin voin myös hieman valita, mihin näytelmiin mahdollisesti haen mukaan.

- Mielestäni näyttelijän työtä ei saa määritellä määrän vaan laadun kautta. Ymmärrän toki ihmisiä, jotka pyrkivät mukaan kaikkiin näytelmiin. Onhan tämä erittäin antoisaa puuhaa. Itse en vain näe itseäni riekkumassa joka paikassa ja olisihan se yleisönkin kannalta äärimmäisen tylsää. Onko tuo pöljä tuossakin näytelmässä, Niko heittää pilke silmäkulmassa.

"Olen tällainen musa- ja kirjanörtti"

Teatterisesongin ulkopuolella Nikon aika kuluu perheen kesken puuhastellessa ja matkustellessa, lenkkipolulla ja hänen elämänsä suurimman rakkauden (perheen ohella) eli musiikin parissa.

- Musiikki on asia, jota ilman en voisi elää. Olen laulanut bändeissä vuodesta 2004 ja tällä hetkellä kasaamme ohjelmistoa bluesbändillemme. Työ bändin parissa jatkuu, kun viimeinen satuesitys on esitetty.

- Keräilen myös äänilevyjä ja niihin yleensä lirahtavatkin viimeiset pennoset tililtäni. Kuuntelen addiktinomaisesti vanhaa rockia, bluesia, progea, jazzia, hevin eri muotoja ja alalajeja, kotimaista, elokuvamusaa… aika laidasta laitaan, mutta humppa ja kolmen pennin iskelmä sekä suurin osa nykyisestä valtavirran musiikkitarjonnasta saavat minut lähinnä vihaiseksi.

- Luen myös paljon, niin paljon kuin mahdollista. Lukenut olen pienestä pitäen. Eli olen tällainen musa- ja kirjanörtti, joka viihtyy hyvin kotosalla olohuoneen nurkassa. Keikoilla tulee käytyä paljon ja saattaapa minut joskus bongata laatuolut tai konjakkilasikin kourassa…

"Jatka seuraavia lauseita:"

SAK:n lehdessä ollut juttu, jossa todettiin Nikolle
sopivimmaksi ammatiksi näyttelijä

Tätä minusta ei vielä tiedetä... että minusta ei itse asiassa tiedetä yhtään mitään! Ja hyvä niin.

Jos voittaisin lotossa, minä... maksaisin velat pois, remontoisin talomme, veisin perheeni pitkälle matkalle ja hakisin opiskelemaan kulttuurialalle. Voisin myös viimein kirjoittaa sen kirjan, jota olen ”kirjoittanut” jo lukioikäisestä saakka.

Jos voisin saada yhden supervoiman, haluaisin osata... vaikuttaa säähän. Stoppaisin ilmastonmuutoksen ja palauttaisin Suomeen ne vanhat kunnon neljä vuodenaikaa. Loppuisi se välivuodenaikojen kanssa kahnaaminen! Samalla napsauttaisin sormiani ja muuttaisin poliitikot sekä bisneseliitin edustajat ratakiskoiksi, joiden päällä kelpaisi junien ajella. Tulikin näemmä kaksi supervoimaa, mutta supersankarien maailmahan tunnetusti on muuttuvainen ja joustava…

Minä en ole koskaan... vahingoittanut ketään fyysisesti enkä vahingoita. Esimerkiksi rauhanaate, militarismin vastustaminen ja väkivallasta pidättäytyminen ovat olennaisia palikoita maailmankatsomuksessani. Olen kyllä käynyt armeijan, mutta vihasin jokaista siellä viettämääni sekuntia ja olen sittemmin siirtynyt reservissä siivilipalvelusmieheksi. Olen päätöksestäni aivan helvetin ylpeä. Minusta ei ole tappamaan viatonta ihmistä. Sotiminen saisi jäädä muutenkin niille, jotka siitä hyötyvät ja sotia aiheuttavat. Eli poliitikoille ja bisneseliitille. Antaa kansan elää rauhassa.

Terveiseni tämän blogin lukijoille... Tulkaa nauttimaan sankoin joukoin tämän kevään satuelämyksestä! Voin luvata koko mahtavan tekijätiimimme puolesta, että ette tule pettymään! Nähdään teatterilla, eiköstäjookostajoo!