Teatterisihteerin töihin paluu

Tänään on kulunut kolme viikkoa siitä kun teatterin johtaja Sari Niinikoski löysi minut tuijottamasta tietokoneen ruutua ja hokemasta: ”Tää on ihan erinäköinen. Kuinka noo kooditkin on noin pitkiä, ennen ne oli paljon lyhyempiä.”
Olin palannut vuoden kestäneeltä vuorotteluvapaalta. Ei ole ihan helppoa astua takaisin työsaappaihin. Kotona olin valmistautunut piirtämällä luonnosvihkooni kuvia tulevan kauden näytelmistä: My Fair Lady, Avoin liitto ja Hiidenkartanon arvoitus. Olin löytänyt vapaani aikana uudelleen piirtämisen ja värittämisen, kiitos hittituotteen, värityskirjan. Näin sain itseni lähemmäksi teatterin ohjelmistoa ja työelämää.

Työkaverit toimistolla ja teatterilla ottivat minut hyvin vastaan. Moni kysyi, että miltä tuntui tulla töihin. Ei ihan helppo vastata lyhyesti. Orkesterin intendentti esitti saman kysymyksen, mutta odottamatta vastausta jatkoi: ”Oliko tosi kiva, vai erittäin kiva?” Positiivinen asenne! Niin pitää ollakin, minulla ainakin oli työpaikka, johon palata, vaikka kaikki tuntui aluksi kaaokselta. En enää hallinnutkaan työtäni tosta vaan. Nyt piti hakea ja ihmetellä ja pitää edelleenkin. Osa ohjelmista on muuttunut, uusi älykkäämpi puhelinkin työnnettiin käteen.

Johtaja yritti selittää, ettei tässä ole mitään hätää: ”Varaustilanne on hyvä.” (Kiitos sijaiseni Elina Laineen ja tenoripäivien tehokkaan markkinointiryhmän, joka tilaisuuksissa piti myös teatteria esillä.); ”Teet vain kaiken rauhassa ja omaan tahtiisi ja omaan tyyliisi, kyllä sinä pian sisälle pääset.”

Vieläkin Sari saattaa kuulla minun puhuvan itsekseni: ”Enhän minä osaa edes laittaa noita kuvia tänne sivuille.” ja oivaltavan: ”Ai ne vaan vedetään tohon.” Seuraavana päivänä saan huomata, että yön aikana kuvat ovat hävinneet. Ei tässä kuitenkaan ole kenenkään hengestä kyse, joten asia ei ole niin paha.

Kaiken takkuilun ja lievän epätoivon aikana aina kun asiakas ottaa yhteyttä, muistan miksi olen tässä työssä. Asiakkaat ovat olleet minulle tärkeintä koko pitkän työurani aikana ensin kuntainliitossa (joka oli sama kuin nykyinen Lohjan kaupunki) ja sitten oman kaupungin teatterissa. En näe itseäni työssä, jossa en voisi kohdata asiakkaita.

Onneksi on jotain tuttua: Monet vanhat asiakkaat ovat ottaneet minut vastaan kuin en olisi poissa ollutkaan ja uudet asiakkaat tulevat luontevasti tutuiksi. On mukava saada ihmiset hyvälle tuulelle välittämällä heille tietoa esityksistämme, jotta he voivat ostaa ja varata lippunsa minulta tai jostain toisesta myyntipisteestä, joita on tullut uusia vuoden aikana.

Yritän pitää teidät teatterin hermolla myös tämän sijaiseni aloittaman blogin välityksellä.

Nauttikaamme yhdessä elämyksistä Lohjan Teatterissa, jossa parhaillaan rakennetaan kulisseja, suunnitellaan ja ommellaan pukuja, soitetaan, tanssitaan, lauletaan ja harjoitellaan uutta syksyn klassikkomusikaalia, My Fair Ladyä! (Just rävähti 2355 varausta täyteen, eli kaksi vaille 50% lipuista.)

Tavataan teatterilla!

Inkeri Paananen, teatterin sihteeri