MUSIKAALIN PALASET- harjoituksista koostuu kokonaisuus



Eliza ja Higgis - Annina ja Joni

Piipahdan aina silloin tällöin teatterilla seuraamassa harjoituksia, jotta osaan kertoa asiakkaillemme kustakin tekeillä olevasta esityksestä. Niin tein myös eilen illalla ja oli hauska nähdä, että kaikki olivat hienosti uppoutuneet musikaalin vaativaan maailmaan.

”Kämpän jostain mä tahtoisin…”, tytöt laulavat ja tanssivat näyttämöllä. Puvustaja vie Ullan mukanaan ja huikkaa ohjaajalle: ”Tuon kuningattaren sitten kohta lavalle!” Yksi myöhästynyt ”sisäkkö” juoksee ovesta, hän on lukenut aikataulua väärin. Miehet käyvät keskustelua aulassa, eivät omaansa, vaan näytelmään liittyvää dialogia. Parikymmentä ihmistä kulkee puvustamossa, lämpiössä, katsomon penkkien välissä ja näyttämöllä, joku pyörittää harjoitusnauhaa ylhäältä käsin.

Kohta kuningatar onkin jo lavalla puvustaja vierellään ja ohjaaja antaa hyväksyntänsä. Ulla sanoo, että aikoo seistä ainakin 5 minuuttia valokeilassa, kun esille pääsee. Koko ajan joku hokee jotain, puhe pulppuaa joka puolelta, joskus ohjaaja joutuu huomauttamaan. Hän pyytää sulkemaan käytävään johtavan oven, ettei häiriinny muiden puheista. ”Mitä sinä nyt siinä pyörit, tämä on meidän oma kohtaus”, sanoo rouva Pearce yhdelle väärään tapahtumaan eksyneelle näyttelijälle.

Tomi asentaa kameraa, jotta voi kotona katsoa miten tanssiaskeleet menevät.  Lavalla herra Higgins esittelee Elizan äidilleen: ”…joka nousi kreivittäristä aaveiden joukkoon.” Kaikki purskahtavat nauruun. ”Ei kun aaveista kreivittärien joukkoon…” Yllätyksekseni lähes kaikki ovat ilman plaria (näytelmätekstiä), siis yrittävät muistaa ulkoa.

Tomi eli Freddy ihastuu Elizaan ja pyrkii tapaamaan tyttöä: ”Mites tää mun pershomma nyt?” Ohjaaja on edellisessä kohtauksessa sanonut, että ei saa olla peffa yleisöön päin. ”Kun soitat ovikelloa, niin sen aikaa se voi olla yleisöön”, sanoo ohjaaja rauhallisesti.

Nauran ääneen katsomossa, kun näyttelijät hukkaavat parinsa kesken tanssin. Miehet purnaavat, kun ohjaaja määrää heidät muuttamaan suuntaa: ”Juuri kun olemme oppineet menemään toiseen suuntaan.”  Ohjaaja laittaa vielä paremmaksi, hän määrää miehet muuttamaan suuntaa kesken pyörimisen ja ohjeistaa: ”Selittäkää vähemmän ja tehkää enemmän, niin tulee parempaa.” Suunnanvaihdot auttavat löytämään parin ulkopiirissä pyörivistä tytöistä.

Seuraavaksi kätellään. Naiset ja miehet pyörivät piirissä ja ottavat toisiaan kädestä, mutta mitä ihmettä: Hoppe tulee tyttöjen suunnasta ja kättelee Jonia. Miten tässä nyt näin kävi? Nauran taas kippurassa. Mirja avustaa tanssien sujuvuudessa: ”Kättelette ensin oikealla, sitten vasemmalla kädellä.” Onnistuuhan se, vähän kömpelöä, mutta entuudestaan tiedän, että jo viimeisissä harjoituksissa ennen ensi-iltaa kaikki on huomattavasti paremmin. Pälyily ympärille loppuu, ei tarvitse enää katsoa, miten naapuri tekee, ryhti nousee. Saana hallitsee jo nyt katseen. Ohjaajan pyynnöstä hän liitää eteenpäin pää pystyssä, katse katsomossa seuraavien näyttelijäystävien päälakia hivellen, niin kauniisti, että kaikki alkavat taputtaa.

Tämä on yksi niitä palasia, joita ohjaaja tarkoittaa kirjatessaan facebooksivulle: ”Musikaali valmistuu pala palalta.” Yksi keskeneräinen pala näkyy taustalla: Koko näyttämön kattava, valkoinen lavastus, keskeneräisine liikuteltavine huone-elementteineen.  Puvustuksesta taas on jo joitain osia näkyvissä näyttelijöiden päällä: pitkiä hameita, upea hattu, joitain takkeja, seassa vilistää vielä tässä vaiheessa näyttelijöiden omia farkkuja ja shortseja, löysiä t-paitoja ja tiukkoja trikoita. Sinfoniaorkesteripalaa on harjoiteltu kapellimestarin kanssa, ensi viikolla on taustanauhan nauhoitus. Näyttämöllä tulee sen lisäksi olemaan pieni liveorkesteri.

Tässä vaiheessa palaset ovat vielä irrallaan, mutta olen luottavaisin mielin, sillä tiedän, että niin kuin aina, kun ensi-ilta pyörähtää käyntiin 29.10, on viimeinenkin palanen löytänyt paikkansa ja My Fair Lady on valmis kohtaamaan yleisönsä!

Inkeri Paananen

teatterin sihteeri