”Siinä on sitten mukava pariskunta”, sanoi eräs ystäväni
yhteisistä tuttavistamme Ulla ja Seppo Lehtelästä juteltuamme heidän kanssaan
torilla. Tähän toteamaan voin sydämestäni yhtyä.
Ulla ja Seppo Lehtelä näyttelevät molemmat musikaalissa
My Fair Lady. Sepon roolihahmo on Eversti Pickering, jolla on huomattava osa professori
Higginsin (Joni Pitkonen) ystävänä. Ulla on vaatimattomasti Transylvanian
kuningatar, joka tekee yhden näyttävän esiintulon.
”Sillä on repliikissä kolme sanaa ja niistäkin kaksi samaa”, muistan Ullan
kertoneen tiedotustilaisuudessa roolistaan ja jatkaneen: ”Näytelmissä ei ole
kuin rooleja ja ne pienetkin ovat tärkeitä ja tarpeellisia.”
Mielestäni Ulla on ymmärtänyt näytelmien roolituksen hyvin. Kuningattaren
lisäksi Ullalla on musikaalissa kaksi muuta roolia.
Vaikka on hienoa pukeutua kuningattareksi, niin hänen mielestään parasta on
olla mustahampainen kerjäläinen.
Seposta eversti Pickeringin rooli on aika vaikea, koska
pitää olla läsnä, vaikkei tekstiä olekaan niin hirveästi. ”En koe itseäni kovin
yläluokkaiseksi, joten ei ole kauheasti yhtäläisyyksiä. Se voi vaikeuttaa
hahmon sisäistämistä. Toivottavasti olen siinä jotenkin onnistunut.”
Lehtelät ovat 2000-luvun tulokkaita Lohjan Teatterissa
Mitä mahtavat pohtia professori Higgins (Joni Pitkonen) ja eversti Pickering (Seppo Lehtelä) |
Seppo kehottaakin blogin lukijoita tulla katsomaan musikaalia, jonka näytöksiin
odottaa vaimonsa lailla täysiä saleja. Heidän odotuksensa on ainakin tähän asti
palkittu.
Lehtelät ovat 2000-luvun tulokkaita Lohjan Teatterissa
Ulla Lehtelä tuli Lohjan Teatteriin vuonna 2002 Minna
Savolaisen ohjaukseen ensin Saiturin Joulu ja sitten Setsuanin hyvä ihminen –
näytelmään. Sari Niinikosken astuttua kuvioihin on Ulla ollut useissa
näytelmissä ja musikaaleissa mukana, joista mieluisimmat muistot ovat Peter
Panista ja Katto
Kassisesta, jossa hän näytteli miehensä kanssa perheen
vanhempia. Ulla on ollut jo monen näyttelijän äiti, sillä äitiä hän on
esittänyt neljässä ja isoäitiä yhdessä näytelmässä.
”Isoäidin rooli tuli sattumalta, kun tulin itsekin isoäidiksi.” kertoo Ulla.
Seppo ja Ulla Lehtelä Kattokassisen perheensä kanssa. Takana Mikko Jaakkola, Aivar Andrejev ja Leea Kavonius. |
”Isoäidin rooli tuli sattumalta, kun tulin itsekin isoäidiksi.” kertoo Ulla.
Tiedusteluuni mieluisimmasta vastanäyttelijästä Ulla
vastaa, ettei osaa valita sitä, koska kaikki ovat olleet niin mukavia. Hänen
mielestään teatterissa parasta on ottaa uusia haasteita vastaan ja katsoa mihin
vielä pystyy. Teatterissa hän ei koe mitään kovin ikäväksi: ”…koska tämä on
niin kivaa”
Seppo Lehtelä tuli Lohjan Teatteriin hieman myöhemmin
vaimonsa mukana Lohjan Harrastajanäyttelijät ry:n kellariklubin kautta.
”Lavalle en hinkunut missään vaiheessa, vaan olin taustajoukoissa mm. yhdistyksen hallituksessa.”
Seppo toimii edelleenkin näyttelijäyhdistyksen hallituksessa ja on jäsensihteeri ja narikkavastaava.
Vuonna 2005 Sari Niinikoski, tultuaan teatterin johtajaksi, sai Sepon houkuteltua pikkurooliin Teatterin satavuotisjuhlakavalkadiin Lohjan Museolle. Sepon ensimmäinen varsinainen rooli oli Peter Panissa kapteeni Koukun apulainen mister Smee. Tämä rooli jäi harmittavasti kesken puolessa välissä esityksiä, kun Seppo mursi nilkkansa aika pahasti.
”Sen jälkeen on rooleja tullut tasaiseen tahtiin ja ehkä mieluisampana Ansan
Pastori.” (Dekkari Ansa oli teatterin ohjelmistossa vuonna 2010.)
Sepolla on ollut useita vastanäyttelijöitä ja hänenkin on vaikea sanoa mieluisinta, mutta hän nostaa kuitenkin esille yhden nimen:
”Kosken Marjan kanssa on tullut tehtyä useampi rooli, ja hänen kanssaan on ollut erittäin mukava työskennellä.”
”Lavalle en hinkunut missään vaiheessa, vaan olin taustajoukoissa mm. yhdistyksen hallituksessa.”
Seppo toimii edelleenkin näyttelijäyhdistyksen hallituksessa ja on jäsensihteeri ja narikkavastaava.
Vuonna 2005 Sari Niinikoski, tultuaan teatterin johtajaksi, sai Sepon houkuteltua pikkurooliin Teatterin satavuotisjuhlakavalkadiin Lohjan Museolle. Sepon ensimmäinen varsinainen rooli oli Peter Panissa kapteeni Koukun apulainen mister Smee. Tämä rooli jäi harmittavasti kesken puolessa välissä esityksiä, kun Seppo mursi nilkkansa aika pahasti.
Pastori dekkarissa Ansa |
Sepolla on ollut useita vastanäyttelijöitä ja hänenkin on vaikea sanoa mieluisinta, mutta hän nostaa kuitenkin esille yhden nimen:
”Kosken Marjan kanssa on tullut tehtyä useampi rooli, ja hänen kanssaan on ollut erittäin mukava työskennellä.”
Seppo Lehtelän mielestä parasta teatterin tekemisessä on
heittäytyminen roolin vietäväksi: ”Saa olla ihan muu kuin oma itsensä.” Toisena
hän mainitsee uusiin ihmisiin tutustumisen.
”Ikävintä on lopunajan tiiviit harjoitukset," sanoo Seppo. Hän kertoo, että niissä saattaa hermostuneisuuskin tarttua.
”Ikävintä on lopunajan tiiviit harjoitukset," sanoo Seppo. Hän kertoo, että niissä saattaa hermostuneisuuskin tarttua.
Mahtuuko näyttelevän pariskunnan elämään muita harrastuksia?
Seppo puhuu aina kauniisti vaimostaan Ullasta, nytkin hän sanoo: ”Näyttelijänä ja vaimona Ulla on kyllä ihan ykköslaatua.”
Seppo puhuu aina kauniisti vaimostaan Ullasta, nytkin hän sanoo: ”Näyttelijänä ja vaimona Ulla on kyllä ihan ykköslaatua.”
"Kesä menee golfkentällä, syksy sieni- ja marjametsässä." |
Ullalla ja Sepolla on ollut useissa näytelmissä samanaikaisia rooleja, kuten
nyt My Fair Ladyssä. Yhteinen kesäharrastus on golf. Varsinkin Sepon tulee
lähdettyä radalle lähes päivittäin. Talvisin hän keilaa ja Ullakin harrastaa
sisäliikuntaa. Syksyisin Ulla käy sieni- ja marjametsässä.
Sekä Seppo että Ulla Lehtelän unelmana ja toiveena on,
että pysyisi itse terveenä ja että lapset ja lastenlapset pärjäisivät tässä
kovassa maailmassa.
Ulla, seurallisena
ihmisenä, sanoo: ”Esityskaudelta odotan täysiä katsomoita ja markkinoinut olen Facebookin
kautta, sekä ystäville turuilla ja toreilla.”
Seppo lähettää lukijoille terveisiä: ”Käykää ihmeessä teatterissa. Se on
suurempi nautinto kuin osaatte kuvitellakaan.”
Inkeri Paananen
teatterin sihteeri
"Kesäajan harrastuksiin kuuluu ehdottomasti golf. Sinne tulee lähdettyä lähes päivittäin." |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! Jätä kommenttisi (risuja, ruusuja, terveisiä) Lohjan Teatterille!