Dario Fon ja Franca Ramen kirjoittaman Avoin liitto –näytelmän Antonian roolin esittäjä Minna
Hakala on syntyperäinen lohjalainen, joka asuu Lohjan Kirkniemessä yhdessä
avomiehensä ja yhteisen teinipoikansa kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi
espanjanvesikoiraa - Elmo ja Ilpo.
Avoin liitto -näytelmässä
Antonia on naimisissa Keijo Miettisen (Niko T Mikkonen) kanssa. Antonian
roolista Minna kertoo näin:
”Rooli on aikamoinen haaste, mutta myös unelma päästä tekemään harrastajanäyttelijänä.
Antonia on samaan aikaan hauras ja vahva, rikottu mutta toiveikas."
”Parasta hahmoni tekemisessä on kertojan rooli. Saan
"heitellä" asioita yleisölle - tulla ihan hipiälle asti. En pelkää
kontaktin ottamista yleisöön.”
Minna kertoo pohtineensa jo varhain harjoittelukauden
alussa: "Miksi olemme aikoinaan menneet naimisiin? Miksi edelleen siedän
kaikkea (roolin) mieheltäni?"
Minna sanoo, että tosielämässä hän olisi jättänyt miehen
taakseen jo aikaa sitten. Hän ei siis koe, että Antoniassa olisi paljoakaan
samaa kuin hänessä itsessään.
Harrastuksestaan näyttelijänä Minna Hakala kertoo seuraavaa:
”Päädyin Lohjan teatteriin vuonna 1996, jolloin pääsin mukaan Martti
Tschokkisen viimeiseen produktioon "Kairatut sydämet", jossa olin
kyläläisen roolissa tanssimassa ja laulamassa. Repliikkejä minulla ei ollut.
Avoimessa liitossa niitä kyllä piisaa.
”Olen tehnyt Kairatut sydämet -produktion jälkeen yhteistyötä usean ohjaajan
kanssa. Olen mennyt sinne, missä olen päässyt tekemään kiertäen kaikki Lohjan
teatterit."
”Olen luonteeltani kiltti ja suvaitsevainen. Teatterin lavalla saan olla ihan mitä vain. Mitä hullumpaa, rohkeampaa ja oudompaa - sen parempi. Ikävintä teatterin tekemisessä on jokaisen näytöksen alla koettu paine siitä, että taas pitää pyrkiä parhaaseen suoritukseen. Samalla tuo tunne tekee harrastuksesta huumaavan. Ikävää on myös luopumisen tunne, joka koetaan jokaisen produktion päätyttyä. Mutta sitähän tämä elämä on - luopumista asioista, yksi kerrallaan.”
"Teatterin lavalla saan olla ihan mitä vain." kuva Lohjan Teatterin trilleristä Piina v. 2007 |
”Olen luonteeltani kiltti ja suvaitsevainen. Teatterin lavalla saan olla ihan mitä vain. Mitä hullumpaa, rohkeampaa ja oudompaa - sen parempi. Ikävintä teatterin tekemisessä on jokaisen näytöksen alla koettu paine siitä, että taas pitää pyrkiä parhaaseen suoritukseen. Samalla tuo tunne tekee harrastuksesta huumaavan. Ikävää on myös luopumisen tunne, joka koetaan jokaisen produktion päätyttyä. Mutta sitähän tämä elämä on - luopumista asioista, yksi kerrallaan.”
Minna odottaa esityskaudelta täysiä saleja ja veikkaa, että näytösten liput myydään loppuun ennen toista esitystä. Hän odottaa myös pariskunnan hahmojen kehitystä esitysten edetessä.
Avoin liitto/Antonia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! Jätä kommenttisi (risuja, ruusuja, terveisiä) Lohjan Teatterille!