keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Esittelyssä Pikku Prinsessan marakatti Risna eli Lia Weckström

"Marakatissa ja minussa on paljon samaa"

Lia Weckström tykkää temppuilla,
hassutella ja jekkuilla kuten myös
roolihahmonsa marakatti Risna.

Pikku Prinsessa -satunäytelmässä on paljon erilaisia, hauskoja roolihahmoja, mutta lasten suosikiksi on selkeästi noussut marakatti Risna, jota näyttelee 10-vuotias lohjalainen Lia Weckström. Akrobaattisen marakatin rooli sopiikin liikunnalliselle Lialle loistavasti.

- Minulla on kaksi roolia. Yksi roolihahmoistani on iloinen, energinen ja akrobaattinen marakatti. Marakatti on myös hassu ja tekee jekkuja.

- Toinen roolihahmoni on pieni koulutyttö, jolla on sisko. Tyttö on surullinen, koska hänen äitinsä on kuollut ja kun koulun isommat lapset jättävät hänet ulkopuolelle. Hänestä tulee iloinen, kun tarinan päähenkilö Sara tulee kouluun ja kertoo iloisia tarinoita ja pitää huolta hänestä, Lia kertoo.

"Pääsin ilokseni mukaan Pikku Prinsessaan"

Lia opiskelee ala-asteen kolmannella luokalla ja hänen perheeseensä kuuluu mamman, äidin ja kahden pikkusiskon lisäksi oikea eläinkatras. Lian kotona nimittäin asustaa kaksi kania, kaksi koiraa, kaksi kissaa ja kilpikonna.


Pikku Prinsessassa Lia näyttelee myös
orpoa koulutyttöä, joka saa tukea Saralta
- Unelmoin omasta hevosesta ja siitä, että pääsisin jatkossakin näyttelemään teatterissa, hän paljastaa.

- Ennen Pikku Prinsessaa en ole aikaisemmin harrastanut teatteria, mutta olen ollut mukana koulun näytelmissä.

Pikku Prinsessassa Lian yksi rooli on
orpo koulutyttö, joka saa elämäänsä
uutta iloa päähenkilö Saralta.

- Kun olin pieni minun mamma oli mukana Pikku Vampyyri -näytelmässä. Olin silloin useasti katsomassa harjoituksia ja näytelmää ja kiinnostuin teatterista paljon. Aiemmin en kuitenkaan itse halunnut hakea mukaan teatteriin, koska pelkäsin olla lavalla.

- Viime keväänä, kun seurasin Ihmemaa OZin harjoituksia ja kävin katsomassa näytelmää, innostuin itsekin toden teolla ja päätin silloin, että haen mukaan seuraavaan lastennäytelmään. Osallistuin Pikku Prinsessan koelukuun ja ilokseni pääsin mukaan.

"Temppuilen, hassuttelen ja jekuttelen itsekin"
Marakatti Risna (Lia Weckström)
on noussut Pikku Prinsessan
lapsikatsojien suosikiksi


- Odotin tältä esityskaudelta sitä, että lapset tykkäisivät näytelmästä ja roolihahmoista. Ja niin he ovatkin tykänneet, Lia mainitsee hymyillen.

- Marakatissa parasta on se, että siinä roolissa saa pitää hauskaa, liikkua paljon ja tehdä temppuja. Marakatti on myös tykätty hahmo näytelmässä. Koulutytön roolissa on parasta kun siinä saa näytellä vahvasti eri tunteita, kuten surua.

- Marakatissa ja minussa on aika paljon samaa, paitsi etten itse ole karvainen. Temppuilen, hassuttelen, jekuttelen ja liikun muutenkin paljon. Koulutytön hahmossa ei ole niin paljon samaa kun itsessäni, mutta olemme molemmat kyllä yhtä kovaäänisiä ja käymme koulua.

Lian mielestä teatterin tekemisessä on parasta teatteriporukka ja sieltä saadut uudet ystävät, näytteleminen ja se kun yleisö viihtyy.
Eläinrakas Lia ostaisi lottovoitto-
rahoilla oman hevosen ja tallin.

- Ikävintä on erittäin kuuma rooliasu, Lia tuumaa nauraen.


"Muistakaa unelmoida"

Teatterin lisäksi Lia harrastaa akrobatiaa ja kanteleen soittoa musiikkiopistossa.

Tätä minusta ei vielä tiedetä: - Olen hyvä leipomaan.

Jos voittaisin lotossa: - Ostaisin tallin ja hevosen.

Jos voisin saada yhden supervoiman, haluaisin osata:
- Lentää.

Minä en ole koskaan: - Silittänyt elävää kanaa.

Terveiseni tämän blogin lukijoille: - Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää kesää ja muistakaa unelmoida.

Marakatti Risna (Lia Weckström) tekee Pikku Prinsessassa akrobaattisia temppuja yhdessä Saran kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommenttisi (risuja, ruusuja, terveisiä) Lohjan Teatterille!