keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Esittelyssä Pikku Prinsessan marakatti Risna eli Lia Weckström

"Marakatissa ja minussa on paljon samaa"

Lia Weckström tykkää temppuilla,
hassutella ja jekkuilla kuten myös
roolihahmonsa marakatti Risna.

Pikku Prinsessa -satunäytelmässä on paljon erilaisia, hauskoja roolihahmoja, mutta lasten suosikiksi on selkeästi noussut marakatti Risna, jota näyttelee 10-vuotias lohjalainen Lia Weckström. Akrobaattisen marakatin rooli sopiikin liikunnalliselle Lialle loistavasti.

- Minulla on kaksi roolia. Yksi roolihahmoistani on iloinen, energinen ja akrobaattinen marakatti. Marakatti on myös hassu ja tekee jekkuja.

- Toinen roolihahmoni on pieni koulutyttö, jolla on sisko. Tyttö on surullinen, koska hänen äitinsä on kuollut ja kun koulun isommat lapset jättävät hänet ulkopuolelle. Hänestä tulee iloinen, kun tarinan päähenkilö Sara tulee kouluun ja kertoo iloisia tarinoita ja pitää huolta hänestä, Lia kertoo.

"Pääsin ilokseni mukaan Pikku Prinsessaan"

Lia opiskelee ala-asteen kolmannella luokalla ja hänen perheeseensä kuuluu mamman, äidin ja kahden pikkusiskon lisäksi oikea eläinkatras. Lian kotona nimittäin asustaa kaksi kania, kaksi koiraa, kaksi kissaa ja kilpikonna.


Pikku Prinsessassa Lia näyttelee myös
orpoa koulutyttöä, joka saa tukea Saralta
- Unelmoin omasta hevosesta ja siitä, että pääsisin jatkossakin näyttelemään teatterissa, hän paljastaa.

- Ennen Pikku Prinsessaa en ole aikaisemmin harrastanut teatteria, mutta olen ollut mukana koulun näytelmissä.

Pikku Prinsessassa Lian yksi rooli on
orpo koulutyttö, joka saa elämäänsä
uutta iloa päähenkilö Saralta.

- Kun olin pieni minun mamma oli mukana Pikku Vampyyri -näytelmässä. Olin silloin useasti katsomassa harjoituksia ja näytelmää ja kiinnostuin teatterista paljon. Aiemmin en kuitenkaan itse halunnut hakea mukaan teatteriin, koska pelkäsin olla lavalla.

- Viime keväänä, kun seurasin Ihmemaa OZin harjoituksia ja kävin katsomassa näytelmää, innostuin itsekin toden teolla ja päätin silloin, että haen mukaan seuraavaan lastennäytelmään. Osallistuin Pikku Prinsessan koelukuun ja ilokseni pääsin mukaan.

"Temppuilen, hassuttelen ja jekuttelen itsekin"
Marakatti Risna (Lia Weckström)
on noussut Pikku Prinsessan
lapsikatsojien suosikiksi


- Odotin tältä esityskaudelta sitä, että lapset tykkäisivät näytelmästä ja roolihahmoista. Ja niin he ovatkin tykänneet, Lia mainitsee hymyillen.

- Marakatissa parasta on se, että siinä roolissa saa pitää hauskaa, liikkua paljon ja tehdä temppuja. Marakatti on myös tykätty hahmo näytelmässä. Koulutytön roolissa on parasta kun siinä saa näytellä vahvasti eri tunteita, kuten surua.

- Marakatissa ja minussa on aika paljon samaa, paitsi etten itse ole karvainen. Temppuilen, hassuttelen, jekuttelen ja liikun muutenkin paljon. Koulutytön hahmossa ei ole niin paljon samaa kun itsessäni, mutta olemme molemmat kyllä yhtä kovaäänisiä ja käymme koulua.

Lian mielestä teatterin tekemisessä on parasta teatteriporukka ja sieltä saadut uudet ystävät, näytteleminen ja se kun yleisö viihtyy.
Eläinrakas Lia ostaisi lottovoitto-
rahoilla oman hevosen ja tallin.

- Ikävintä on erittäin kuuma rooliasu, Lia tuumaa nauraen.


"Muistakaa unelmoida"

Teatterin lisäksi Lia harrastaa akrobatiaa ja kanteleen soittoa musiikkiopistossa.

Tätä minusta ei vielä tiedetä: - Olen hyvä leipomaan.

Jos voittaisin lotossa: - Ostaisin tallin ja hevosen.

Jos voisin saada yhden supervoiman, haluaisin osata:
- Lentää.

Minä en ole koskaan: - Silittänyt elävää kanaa.

Terveiseni tämän blogin lukijoille: - Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää kesää ja muistakaa unelmoida.

Marakatti Risna (Lia Weckström) tekee Pikku Prinsessassa akrobaattisia temppuja yhdessä Saran kanssa

tiistai 7. toukokuuta 2019

Esittelyssä Pikku Prinsessan Ermengaarden eli Laura Heino

"Parasta näyttelemisessä on heittäytyminen"

Laura Heinon mielestä näyttelemisessä
on hienoa, kun pystyy antamaan
katsojalle fiiliksiä omalla tekemisellä.
(Kuva: Sari Niinikoski)

Pikku Prinsessa -satunäytelmän näyttelijöistä esittelyvuorossa on lohjalainen 14-vuotias Laura Heino, jolle on käynyt kuten monille muillekin Lohjan Teatterin harrastajanäyttelijöille; teatteriharrastus on vienyt täysin mukanaan.

- Päädyin Lohjan Teatteriin vuonna 2016, silloin tosin vain kulisseihin, kun äitini esiintyi näytelmässä My Fair Lady. Seuraavan vuoden keväällä nousin ensimmäisen kerran lavalle näytelmässä Hiidenkartanon Arvoitus. Tämän jälkeen olen ollut kolmena keväänä mukana, Laura kertoo.

Pikku Prinsessan ja Hiidenkartanon Arvoituksen lisäksi Laura on nähty Ihmemaa Oz:issa.

- Teatterihistoriani on juuri niin yksinkertainen kuin voi minun ikäiselläni kuvitella olevan, olin esiintynyt vai koulun näytelmissä ja teatterikerhossa ennen Hiidenkartanon Arvoitusta.

Oma itsevarmuus apuna kiusatun tytön roolissa

Laura opiskelee peruskoulun 8.-luokalla.

- Perheeseeni kuuluu isä, äiti sisko ja kissa, asun kuitenkin isäni kanssa.

Laura (toinen oikealta) nähtiin ensimmäisessä roolissaan maiskiaisena Lohjan Teatterissa Hiidenkartanon Arvoituksessa. (Kuva: Sari Niinikoski)
Pikku Prinsessa -satunäytelmässä Laura näyttelee koulutyttö Ermengaardenia, jota kiusataan erilaisuuden ja kokonsa takia.

- Tyttö on hieman epätoivoinen, mutta saa toivoa Saralta. Hahmossani parasta on hänen kykynsä innostua asioista niin nopeasti ja helposti, sekä olla kaikkien ystävä taustasta huolimatta, Laura mainitsee.
Pikku Prinsessassa Laura
näyttelee Ermergaarden
-tyttöä. (Kuva: Risto Silvola)

- Erilaisuutena minussa ja roolihahmossani on herkkyys, olen itse melko itsevarma enkä ota kaikkea niin itseeni.

"Toivon, että näytelmä herättäisi keskustelua"

Laura kertoo odottaneensa tältä esiintymiskaudelta sitä, että hän pääsee itse esiintymään hieman isommassa roolissa kuin aiemmissa näytelmissä.

- Ja että yleisön kesken heräisi keskustelua hyvässä mielessä näytelmässä käsiteltävistä vaikeistakin asioista, Laura jatkaa.

Lauran mielestä parasta näyttelemisessä on se, kun pääsee heittäytymään niin erilaiseksi kuin mitä on itse.

- Pystyy antamaan katsojille lisää fiilistä omalla tekemisellä. Ikäviä asioita en itse näyttelemisestä keksi, mutta treenikaudella aikataulut ovat melko tiukkoja ja univelka sekä kouluhommat kerääntyvät.

- Onneksi kuitenkin nautin harrastuksesta niin paljon, että olen valmis viettämään arki-iltani teatterilla ihanien ihmisten kanssa, hän lisää hymyillen.

"Unelmoin hyvästä tulevaisuudesta"

Laura Ihmemaa OZ:issa
(Kuva: Sari Niinikoski)
- Markkinoisin Pikku Prinsessaa mainosvideolla, yllätystempauksilla sekä sosiaalisen median avulla.

- Unelmoin hyvästä tulevaisuudesta ja mielenkiintoisesta työstä sekä siitä, että pystyn jatkamaan näyttelemistä ainakin harrastuspohjalla, Laura kertoo.

Jos voittaisin lotossa: - Tukisin läheisiäni taloudellisesti.

Supervoimaksi ottaisin: - Kyvyn taikoa, olisi ihanaa pystyä taikomaan huone siistiksi tai läksyt tehdyiksi.

Minä en ole koskaan: - Matkustanut Euroopan ulkopuolelle.

Terveisiä lukijoille:
- Älä luo ennakkoluuloja mistään tai kenestäkään ja hyväksykää toisenne sekä itsenne.

Sara (Sofia Lintula) antaa kiusatulle Ermergaardenille (Laura Heino) toivoa.