tiistai 20. joulukuuta 2016

Kohti Uutta Vuotta 2017


Lohjan Teatterin vuosi 2016 on pulkassa. Ensi-iltoja oli kolme ja näytöksiä yhteensä 48. Katsojia 205 paikkaisessa katsomossa oli yhteensä 7942, täyttöaste 80,7 %.







My Fair Lady jatkaa laukkaansa tammikuussa.
Teatterin vuosi alkoi tammikuussa Ariel Dorfmanin jännärillä Tyttö ja kuolema, josta esitettiin 12 näytöstä. Draamojen tapaan kävijämäärä oli noin 100/esitys. Koko perheen klassikkosatu Kaunotar ja Hirviö huhti—toukokuussa keräsi yleisöä lähes 180/esitys, joita oli 16 ja syksyn upea My Fair Lady –musikaali viihdytti varsinkin pikkujoulun viettäjiä kahdenkymmenen näytöksen verran, yleisöä oli 190/esitys.







Avoin liitto draamassa näyttelevät
Minna Hakala ja Niko T. Mikkonen
Vuosi 2017 jatkuu My Fair Ladyn merkeissä. Näytökset, joita on kolme tammikuussa, ovat loppuun varattuja. Joitain paikkoja saattaa vapautua tammikuun alussa.

Tammikuun lopulla on vuorossa Dario Fon ja Franca Ramen draamakomedia Avoin liitto. Se esitetään teatterin kahviossa, jonne katsojia mahtuu 55/esitys, siksi osa onkin jo loppuun myytyjä.
Tämän parisuhdedraaman ohjaa ”teatterin kasvatti” Aivar Andrejev ja näyttelijöinä ovat vahvat tekijät Minna Hakala ja Niko T. Mikkonen.
Näytelmä kertoo avioparista, jolla on lukuisia yhteisiä kilometrejä takanaan ja toisen naama kyllästyttää ja intohimokin on suhteesta hiipunut. Syntyy loistava idea: Entäpä jos kumpikin kävisi vieraissa ja oikein toisen luvalla! Tragikoominen tarina osuu kepeästä otteesta huolimatta suoraan parisuhteen ytimeen ja samalla herättää kysymyksen: Voiko toista ihmistä koskaan täysin omistaa ja kuinka pitkälle olemme valmiita menemään tullaksemme itse onnellisiksi?
Näytelmän käsikirjoittaneen avioparin, Dario Fon ja Franca Ramen intohimoinen työtoveruus näytelmiä kirjoittaen, näytellen ja useita teatteriryhmiä perustaen kesti yli 60 vuoden ajan. Italialaisella tunteella ja temperamentilla he kävivät käsiksi niin yhteiskunnan epäkohtiin kuin miehen ja naisen herkullisen mutkikkaisiin suhteisiin.

Huhtikuussa Lohjan Teatteri panostaa Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi täysin paikallisin voimin tehtyyn uuteen koko perheen kantaesitysmusikaaliin, Hiidenkartanon arvoitus.

Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Lohjan Teatterin johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski.
M
usiikki, jonka säveltää Joni Pitkonen, koostuu uusista sävellyksistä, kansanmusiikista ja rap-musiikista. Tarina pohjautuu suomalaisiin kansantaruihin, mytologiaan ja sananlaskuihin. Näin tuodaan vanhaa kansanperinnettä lasten ja nuorten tietoisuuteen hauskalla tavalla uuden musikaalin kautta.
Mukaan on valittu 20 lasta ja nuorta ja myös vanhempia harrastajanäyttelijöitä.
Uusi kantaesitysmusikaali kertoo villistä ja tottelemattomasta Hugo Hopparista, joka muuttaa äitinsä kuoltua vastentahtoisesti maalle Hiitolan kylään isänsä Henryn ja Hippa-tädin kanssa.
Muutto vanhaan ja rähjäiseen Hiidenkartanoon ei innosta, kun kaikki muut hiphopparikaverit jäävät kaupunkiin. Kartanon nykyinen omistaja Hippa-täti on ilkeä ja omituinen takkuisine Kipinätär- kissoineen.
Musiikki onkin ainoa juttu, joka pystyy lohduttamaan poikaa uudessa kodissa.
Mutta auttaako se selvittämään miksi kartanossa kummittelee, kuka on tuo puussa kuiskutteleva kaunis tyttö ja mihin maailmaan johtaa suuressa pihamaalla seisovassa tammessa oleva salaperäinen ovi? Entä keitä ovat öisin ikkunasta kurkkivat hopeatukkaiset Pimeän Piiat ja asuuko Hiidenkirnussa ihan oikea Vesihiisi?
Hiidenkartanon arvoitus on sekoitus suomalaista kansanperinnettä ja nykyaikaista lasten ja nuorten fantasiakirjallisuutta.

Tervetuloa Lohjan Teatteriin uusiin seikkailuihin vuonna 2017!