maanantai 28. syyskuuta 2015

Esittelyssä Mylady Winter eli Elise Hujanen

Mylady Winter on arvaamaton nainen
Kuva: Sari Niinikoski
Elise Hujanen on mm. pin up -mallina toimiva freelancer
Kuva: Linda Lipponen




















"Pyrkimykseni on antaa hahmon elää minun itseni kautta"


Tuore kasvo Lohjan Teatterissa on helsinkiläinen Elise Hujanen, 26, joka näyttelee Kolme Muskettisoturia -musikaalissa arvaamatonta naiskonnaa Mylady Winteriä. Mylady on muskettisoturi Athoksen entinen puoliso, joka tunnetaan myös nimellä kreivitär de La Fère. Mylady toimii kardinaali Richelieun palveluksessa ja hänellä tuntuu olevan koko ajan ketunhäntä kainalossa.

- Roolihahmoni on koko näytelmän katkerin ihminen. Hänellä on kuitenkin syy tekemiseensä ja vihaansa, häneen on jopa joskus helppo samaistua. Myladyssa on neuroottisia piirteitä niin kuin kunnon psykopaatissa kuuluu olla, Elise sanoo.

 Onko Elise itse yhtään roolihahmonsa kaltainen?

- Myladylla on monta tekaistua hahmoa näytelmän sisällä, mutta pilkahdus syvimmästä Mylady Winteristä, hänen oikeasta itsestään, näkyy herkullisimmassa kohdassa kun hän kohtaa mielitiettynsä vuosien jälkeen. Annan koko tunteiden kirjoni hänen käyttöönsä ja pyrkimykseni on antaa hahmon elää minun itseni kautta.

Elise toteaa Mylady Winterin olevan yksinkertaisesti vain niin mielenkiintoinen, arvaamaton ja kohtalokas hahmo.

- Varsinainen syöjätär. Kyllähän seksi myy, hän nauraa.


"Valitsin tien, jossa työ ja harrasteet yhdistyvät"

Elise työskentelee myös Pin-up.fi -mallitoimiston listoilla
Kuva: Linda Lipponen

Ammatiltaan Elise on freelancer eli omien sanojensa mukaan "jokapaikanhöylä".

- Teen keikkaa muiden muassa lasten tapahtumia järjestävän Kids Factory Eventsin kautta ja konsulentin hommiin minua työllistää Markkinointitoimisto Johdin.

- Työnantajat vaihtelevat, toisinaan on hiljaisempaa ja toisinaan saa juosta pää kolmantena jalkana. Se on mukavaa, mutta vaatii sopeutumista. Sanotaanko, että vaihtelu virkistää, Elise toteaa.

Nuori nainen kertoo päätyneensä keikkahommiin oman innostuksen kautta ja muiden vinkeistä. Parasta keikkaduunissa on Elisen mukaan se, että töitä voi ottaa vastaan myös omien aikataulujen mukaan.

Kysyttäessä harrastuksista Elise vastaa:

- Harrastus on mielenkiintoinen sana valittuani tien, jossa työ ja harrasteet yhdistyvät. Soitan poikkihuilua, paitsi että huiluni on tällä hetkellä huoltoa vailla, ja teen muutenkin musiikkia. Haikailen salaa muusikon urasta. Olen aina haaveillut kaikkien osaamisalueiden yhdistämisestä ja teatteri on tarjonnut siihen oivat mahdollisuudet.


"Näyttämöllä tehdään täysillä ja taidokkaasti"


Mylady Winter on kohtalokas hahmo
Kuva: Sari Niinikoski
Koulutukseltaan Elise on kuva-artesaani eli hän on suorittanut kuvataiteen perustutkinnon.

- Lisäksi olen ollut Laajasalon opistossa Musiikkiteatteri-ja oopperalinjalla sekä Työväen Akatemiassa opiskelemassa dramaturgiaa ja teatteritoimintaa.

- Lohjan Teatterille tulin näyttelijäystävän vinkistä, ja olenpa vallan ilahtunut, että tulin! Parasta Lohjan Teatterissa on sen ihmiset, välittömät, avoimet, ystävälliset, iloiset ja ah, niin kauniit, Elise hehkuttaa.

Hän kertoo törmänneensä samaan ilmiöön aikaisemminkin, koska teatteri vetää tietyntyyppisiä ihmisiä puoleensa.

- Lisäksi plussana täytyy mainita Lohjan Teatterin siisti ympäristö, säilytystilat ja muutenkin hyvät puitteet. Teatterilla on myös kattava määrä erilaisia asusteita ja tarpeistoa.

Elisen mukaan Kolme Muskettisoturia -musikaalin tekijäporukka on innokas ja innostava, yhteen hiileen puhaltava, luova, rakastava, ennakkoluuloton ja vahvalla uskolla omaan tekemiseen varustettu tiimi.

- Nämä kaikki ominaisuudet ovat edellytys hyvän teatterin tekemiselle. Parasta itse Kolme Muskettisoturia-musikaalissa on huumori, tanssikohtaukset ja tarttuva musiikki. Näyttämöllä tehdään täysillä ja taidokkaasti!


"Teatteri on parhaimmillaan kuin taidekarnevaalia"


Elisen ensimmäinen teatterikokemus näyttelijänä oli Riihimäen Nuorisoteatterissa vuonna 2009, kesäteatterinäytelmässä Pelastakaa Röllimetsä, jota esitettiin Allinnan montussa.

- Lähdin hakemaan Röllimetsään muusikkoystäväni kehoituksesta, vaikka olin aiemmin todennut "minäkö, näyttelijä!" hänen sinne houkutellessaan. Aloitin tanssista ja laulusta, taustalla humpuukina. Siinä kävi sitten kuitenkin niin, että hain Laajasalon opistoon musiikkiteatterin pariin, hän muistelee.

Elise Hujanen
Kuva: Linda Lipponen
Laajasalosta Elise jatkoi Työväen Akatemiaan, jossa näytteleminen tuli kokoajan isommaksi osaksi hänen toimintaansa.

- Opistojen jälkeen jatkoin omillani, hain teattereihin sekä produktioihin Helsingissä. Olen ollut useissa näytelmissä lyhyen taipaleeni aikana ja siitä hyvin kiitollinen. Erityiskiitokset tahdon antaa Karjalaiselle näyttämölle ja Vantaan näyttämölle uskosta minuun ja isoista mahdollisuuksista näyttää taitoni!

- Teatterin tekemisessä parasta on yhteisöllisyys, turvallinen paikka, jossa löytää uusia puolia itsestä ja muista. Parasta on myös valokeilojen antama adrenaliini, itsensä jatkuva haastaminen ja ylittäminen sekä kehittyminen. Flowtila ja jonkun toisen saappaisiin hyppääminen, Elise luettelee.

- Lisään vielä eri taidealojen yhdistymisen. Teatteri on parhaimmillaan kuin taidekarnevaalia, jossa kaikki on yhtä, musiikki, lavasteet, kädenjälki, ihmiset...


"Uskon asioiden menevän omalla painollaan"


Kolikolla on toki aina kääntöpuoli. Elise toteaa teatterin vievän paljon aikaa ja rahaa, ja usein budjetti on pieni.

- Teatterin yhdistäminen muuhun elämään on toisinaan haasteellista, varsinkin keikkaduunarilla, jonka työtarjonnan pääpaino on viikonlopuilla. Mutta en anna sen häiritä. Uskon asioiden menevän omalla painollaan. Se, mikä ylhäältä annetaan, se otetaan, hän hymyilee.


"Piirtäminen lähellä sydäntä"


Salaperäinen Mylady Winter
Kuva: Sari Niinikoski
Teatterin ja musiikin lisäksi Elise tekee myös muotokuvia joko maalaten tai kynällä. Piirtäminen on hänen sydäntään lähellä. 

- Isäni kertoo usein siitä, kuinka olin helppo lapsi. Minulle piti antaa vain kynä ja paperia, niin olin tyytyväinen.

- Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Riihimäellä. Äitini kasvatti minut ja isäni luona vierailin useasti. Vanhemmillani oli lämpimät välit, erosta huolimatta. Vietimme joulut ja pyhät yhdessä teini-ikääni asti, Elise kertoo.

Elisen lapsuudenkodissa riitti eläimiä: oli kissa, marsu ja akvaario. Lemmikkejä hän kertoo ikävöivänsä, mutta ei ole ajanpuutteen ja talouden takia aikuisiällä hankkinut sellaisia.

- Nykyisin asun avopuolisoni kanssa Helsingissä, olemme vastikään muuttaneet yhteen. Mieheni lapset, kauniit tyttäret, vierailevat meillä viikonloppuisin. Lapset tuovat kummasti eloa ja lämpöä mukanaan, Elise sanoo.


"Oman tiensä kulkija"


Nuoresta iästään huolimatta Elise on ehtinyt olla monessa mukana. Vuonna 2013 hän osallistui Idols-laulukilpailuun ja oli mukana ohjelmassa teatteriviikonlopun puoliväliin saakka.

- Se oli jännittävä kokemus, enkä olisi jättänyt kokematta. Tykkäsin jälleen ihmisistä sielläkin. En lähtenyt mukaan kilpailumielessä, koska en ole kilpailuhenkinen. Kuitenkin se, mitä minulla on annettavana, ei palvele formaatteja tai rahalla pyöriviä systeemejä, ainakaan luullakseni. Olen oman tieni kulkija.

Elise on toiminut myös pin-up.fi-mallitoimiston mallina ja promoottorina vuodesta 2013 lähtien.

- Lähdin hakemaan myös pin-up.fi castingiin tutun vinkistä ja hyvä niin! Pin-up.fi edustaa mielestäni tärkeää ideologiaa: "Hymyilevä nainen on aina kaunis." Pin-up.fi perustaja Sini Ariell on tahtonut muuttaa kauneusihannetta ja nostaa suomalaisten naisten itsetuntoa. Jokainen nainen on kaunis! Olen saanut ja oppinut pin-up.fin tytöiltä, etenkin Siniltä, paljon. Lämmin kiitos kaikesta, Elise kiittelee.


Linkkejä Elisen kuviin ja esiintymisvideoihin:



Idols:
https://www.youtube.com/watch?v=1bSrYVtRens
https://www.youtube.com/watch?v=POm4cGofgsc

Vain elämää-mainos: 
https://www.facebook.com/vainelamaa/videos/vb.216057658521412/620642384729602/?type=2&theater

pin-up.fi:
http://www.pin-up.fi

Mallikansio:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.836080719739335.1073741877.673076736039735&type=3

Elisen omaa tuotantoa: 
https://www.facebook.com/elisehujanen1?ref=hl
https://www.youtube.com/watch?v=_HtxK9fSoQM

Oma pin-up sivu nimellä Lise Bon Belle:
https://www.facebook.com/lisebonbelle?ref=hl

torstai 24. syyskuuta 2015

Lohjan Teatteri kiinnosti Omenakarnevaaleilla

Aivar Andrejev ja Samuel Nuutinen taistelun tuoksinnassa
Lohjan Omenakarnevaaleilla
Pitkänokkainen hirviömme

Lohjan Teatteri esiintyi Lohjan Omenakarnevaaleilla lauantaina 19.9. niin oman markkinointikojun kuin paikalla piipahtaneen lähes koko Muskettisotureiden näyttelijäjoukon voimin.

Lavastajamme Jyrki Kakko koristeli markkinointikojumme teatterin ja Lohjan kaupunginorkesterin julisteilla sekä seinälakanoilla, esitteillä ynnä muulla asiaan kuuluvalla rekvisiitalla. Kojuamme vartioinut "hirviö" herätti varsinkin lapsissa kovasti ihmetystä.

Kello 10 Lohjan museon ympäristössä startanneet Omenakarnevaalit kärvistelivät aamupäivän tihkusateen kourissa, mutta pieni sade ei reippaita asiakkaitamme haitannut, vaan kiinnostuneita riitti ja esitteitä matkasi uusiin koteihin ilahduttavan suuri määrä.

110-vuotiaan Lohjan Teatterin tuleva kausi syksy 2015 - kevät 2016 tarjoaa jokaiselle jotakin: seikkailun ystäville tasan kuukauden päästä ensi-iltansa saavan Kolme Muskettisoturia, jännäreistä pitäville tammikuussa ensi-iltaan tulevan Tyttö ja kuolema -trillerin ja keväällä satunäytelmistä kiinnostuneille Kaunotar ja Hirviö -kansantarinan.

Kojussamme oli myynnissä myös Jaakko Kivistön kirjoittamaa Ruoskaa ja rakkautta - 100 vuotta lohjalaista teatteria -kirjaa, joita muuten myydään yhä 5 euron kappalehintaan niin teatterin toimistossa kuin teatterillakin tuntia ennen esityksiä.

Seppo Lehtelä, Elise Hujanen ja Aivar Andrejev poseeraavat
Ihastuttava Constance eli Iiris Nikanne

























Kello yhden maissa lähes 30 hengen näyttelijäjoukkomme marssi rooliasuissaan Omenakarnevaaleille. Ihmiset pysähtyivät ihastelemaan ja kuvaamaan innoissaan komeaa joukkiota. Yleisö pääsi todistamaan myös vauhdikasta miekkailua, kun Aivar Andrejev (Rochefort) ja Samuel Nuutinen (d'Artagnan) sekä muut mittelivät taitojaan miekat viuhuen.

Hetken aikaa markkinointikojumme edessä poseerattuaan koko porukka kiipesi ohjelmalavalle johtaja-ohjaajamme Sari Niinikosken johdolla. Sari mainosti tulevaa ohjelmistoa, jonka jälkeen oli laulun vuoro. Yleisöä oli saapunut paikalle sankoin joukoin ja laulu kuului jopa markkinakojuille asti.

Suuri määrä yleisöä oli saapunut kuuntelemaan musiikkipaloja Kolme Muskettisoturia -musikaalista

Elise Hujanen (MyLady Winter) ja Joni Pitkonen (Athos) lauloivat yhteisen Kivisydän -duettonsa, samoin kuin Samuel Nuutinen ja Iiris Nikanne (Constance) Jos laulus vielä kuulla saan -kappaleen. Myös koko näyttelijäjoukon laulama Rakasta, lemmi ja unhoita -kappale raikui museon pihamaalla komeasti.

Rochefort (Aivar Andrejev) kauniiden naisten ympäröimänä
Kuva: Sari Niinikoski

Esiintymisensä jälkeen runsaasti positiivista huomiota herättänyt näyttelijäjoukko poistui harjoituksiin teatterille. Ihmiset kehuivat lauluesityksiä ja moni tuli kyselemään, milloin ensi-ilta oikein onkaan. Tästä näyttelijöiden harjoitustahti sen kuin kiihtyy, mutta yleisön pitää kuukausi vielä malttaa odottaa syksyn vauhdikkainta musikaalielämystä.

Markkinointikeikkamme Omenakarnevaaleilla oli todella onnistunut ja aamupäivän sateen jälkeen ilmakin suosi. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja saimme ryhmävarauksenkin lähes siltä seisomalta viereisestä kojusta! Iso kiitos koko näyttelijäporukalle sekä Sarille ja Jyrkille!

Viikonlopun jälkeen lipunmyyntipuhelin todella lauloi ja parhaat paikat osassa esityksiä on varattu loppuun. Kannattaa siis toimia nopeasti jos seikkailu, jännitys, romantiikka, juonittelu sekä komeat miehet ja kauniit naiset kiinnostavat, ihastuttavasta musiikista puhumattakaan.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Lohjan Teatteri Omenakarnevaaleilla la 19.9. klo 10-16!


Lohjan Teatteri on mukana Omenakarnevaaleilla omalla kojullaan Lohjan museon alueella lauantaina 19.9. klo 10-16!

Esityslavalla kuullaan musiikkia tulevasta Kolme Muskettisoturia -musikaalista klo 13.15.

Lisäksi voit päästä tapaamaan Muskettisotureita ja vaikkapa kuvauttamaan itsesi heidän kanssaan!

TÄSTÄ LINKISTÄ Omenakarnevaalien sivuille

Esittelyssä Porthos eli Johan Ehnberg

Porthos on iloluontoinen muskettisoturi
Kuva: Sari Niinikoski
Johan Ehnberg on melko tuore lohjalainen
Kuva: Elina Laine


























"Parasta Lohjan Teatterissa ovat ihmiset"


Näyttelijäesittelyidemme sarjan aloittaa Johan Ehnberg, 31, joka näyttelee Kolme Muskettisoturia -musikaalissa iloluontoista muskettisoturia Porthosta. Johan on tuore kasvo Lohjan Teatterissa, sillä hän muutti Lohjalle vasta puolisen vuotta sitten. Mutta miten mies eksyi iloiseen joukkoomme?

- Hain paikkakunnalta kulttuuritoimintaa, mikä olisi tuttua ja mielekästä. Halusin aktivoida vanhaa teatteriharrastusta omassa elämässäni. Samalla tämä on ollut sosiaalisen ympäristön luomista, Johan kertoo.

Kuva: Sari Niinikoski
- Parasta Lohjan Teatterissa ovat ihmiset. Täällä on hyvä porukka ja on ihan mahtavaa, että kaikki omistautuvat tälle tekemiselle! Harjoituksissa on hyvä fiilis, hän kehuu.

Teatteriharrastuksen pariin Johan päätyi lukion ensimmäisellä luokalla ruotsinkielisessä kouluteatteriryhmässä Espoossa.

- Luulin pääseväni ääniteknikoksi, mutta päädyinkin lavalle, koska miesnäyttelijöistä oli pulaa. Myöhemmin olen kyllä joutunut jopa tekemään töitä päästäkseni lavalle, hän nauraa.

- Olen käynyt kaksivuotisen musiikkikoulun musiikkiteatterilinjan TaDaMin, jossa teimme Hair -musikaalin. Sitä kävi katsomassa varmaan 7000 henkeä. Olen näytellyt myös mm. ylioppilasteatterissa ja Åbo Svenska Teaternissa Don Giovannissa.

- Olen siis tehnyt teatteria ja musikaaleja aikaisemminkin. Töiden takia minun on nyt oltava Suomessa, joten Kolme Muskettisoturia sopi aikatauluihini tosi hyvin.


"Vaikeiden olojen keskellä elävät paikalliset niitä sankareita ovat"

 

Työkseen Johan suunnittelee katastrofijärjestelmiä. Hän on toiminut viisi vuotta ulkomailla katastrofi- ja avustustyöntekijänä eri maissa katastrofiapuna sekä ollut Suomessa lähettämässä avustajia hädän keskelle.

Kuva: Sari Niinikoski
Kentältä saatu kokemus auttaa nyt yrittäjänä toimivaa miestä suunnittelemaan toimivia järjestelmiä, jotta apu saataisiin mahdollisimman nopeasti ja helposti perille.

- Olin viimeksi itse Nepalissa avustustehtävissä. Nyt on työn alla kaksi isoa katastrofijärjestelmää. Olen pasifisti ja halunnut jo nuoresta lähtien tehdä työtä haastavissa paikoissa, Johan selittää.

- Me avustus- ja katastrofityöntekijät emme ole mitään sankareita. Vaikeiden olojen keskellä elävät paikalliset niitä sankareita ovat. Tämä työ on totisesti avartanut maailmankuvaa. Teen myös yhteistyötä Punaisen Ristin kanssa, hän jatkaa.

- Henkinen palkka on se, mikä tästä jää käteen.

Johan on syntynyt Sveitsissä, josta perhe muutti Suomeen pojan ollessa kolmevuotias. Lapsuutensa hän vietti pääkaupunkiseudulla. Opiskeluaikansa kauppatieteiden maisteriksi Åbo Akademista valmistunut mies asui Turussa.


"Lavalle meno on melkoinen adrenaliiniruiske"

 

- It-hommat ovat pitkälti yksin puurtamista, joten teatteri on työlleni täydellinen vastapaino. Teatterissa tehdään yhdessä ja parasta harrastuksessa ovat haasteet, Johan pohtii.

- Tykkään haastaa itseäni vaikeisiin paikkoihin ja rooleihin. En ole luonteeltani ulospäinsuuntautunut, joten lavalle meno on minulle melkoinen adrenaliiniruiske. Akrobatiasta tykkään, tanssimisesta en niinkään, mutta sekin kuuluu asiaan, hän virnistää.

- Laatuodotukseni tältä tuotannolta ovat korkeat ja haluan itse omalta osaltani panostaa siihen, että tästä tulee hyvä. Haluan ison näyttämön fiilistä.

Johan mainitsee pitävänsä musikaaleista. Lohjan Teatterin Kolmessa Muskettisoturissa on hänen mukaansa paljon toimintaa, mutta myös sanomaa.

- Ja poikkeuksellisen hyvä musiikki, hän lisää.


"Porthos on sellainen kuin kaikki haluaisivat, mutta eivät uskalla olla"

 

Kuva: Sari Niinikoski
 Roolihahmoaan Porthosta Johan luonnehtii iloiseksi kaveriksi, joka ei osaa katua mitään.

- Porthos on sellainen kuin kaikki haluaisivat, mutta eivät uskalla olla, hän nauraa.

- Olen ottanut Porthokseen melko perinteisen hahmokuvan. Hän on vähän sellainen viiniin ja naisiin kallistuva heppu. Suurin haaste roolissa on osata katkaista hahmon ilomielisyys, kun esiin astuukin muskettisoturi.

- Jos Porthokselta kysyttäisiin, miksi kannattaa tulla katsomaan Kolme Muskettisoturia, hän vastaisi: "Koska siinä on viiniä, naisia ja laulua", Johan mainitsee ja virnistää perään porthosmaisesti.


torstai 17. syyskuuta 2015

Harrastajanäyttelijöidemme tekemisen into näkyy

Sanna Nuutinen (kuningatar Anna) ja Petri Puttonen
(kuningas Ludvig XIII) harjoituksissa suurien tunteiden keskellä

Kuva: Elina Laine
Lohjan Teatterin harrastajanäyttelijät ovat mahtavaa porukkaa. Jokainen heistä käy näytelmään liittyvissä harjoituksissa, tapahtumissa sekä esityksissä omalla vapaa-ajallaan, rakkaudesta näyttelemiseen ja teatterin tekemiseen.

Vaikka näytelmiä aletaan harjoitella aina hyvissä ajoin, on ennen ensi-iltaa paljon, paljon tekemistä. Pienistä puroista kasvaa lopulta suuri virta, mutta jokainen pisara sitä ennen on tarpeellinen. Ei riitä, että opettelee vuorosanansa hyvin ja muistaa ne vielä esityksissäkin, niihin pitää myös osata eläytyä, jotta tunteet välittyvät myös katsomon puolelle.

Tässä asiassa auttaa, kun voi hypätä roolihahmonsa saappaisiin. Toki jokainen näyttelijä tuo roolihahmoonsa myös osia omasta persoonastaan, mikä tekeekin jokaisesta näytelmästä aina erilaisen. Vaikka juoni olisikin vanha tuttu, tuo jokainen näyttelijä ja teatteri siihen omat mausteensa.



Samuel Nuutinen (d'Artagnan) ja Johan Ehnberg (Porthos)
sekä Joni Pitkonen (Athos, takana oikealla) harjoituksissa,
joista ei vauhtia puutu

Kuva: Elina Laine
Tämä on hyvin nähtävissä esimerkiksi Lohjan Teatterin Kolme Muskettisoturia -musikaalissa. Jos joku nyt miettii, ettei viitsi lähteä katsomaan esitystä, koska juonenhan osaa jo ulkoa, niin voin vakuuttaa, että TÄTÄ versiota ette ole vielä koskaan nähneet. Kuinka moni on edes nähnyt Kolmea muskettisoturia musikaalina?

Lohjan Teatterin Kolmeen Muskettisoturiin on tehty säveltäjämme Joni Pitkosen ja kapellimestarimme Antti Kajanderin toimesta sekä johtaja-ohjaajamme Sari Niinikosken sanoittamana täysin uusia, ennen kuulemattomia kappaleita kokonaisen musikaalin verran. Kappaleet liikuttavat, koskettavat ja jäävät hyvällä tavalla päähän soimaan.

Harrastajanäyttelijäjoukossamme on niin nuoria taitajia kuin vanhoja konkareitakin. Harjoitusten edetessä tästä joukosta kasvaa hyviä ystäviä, kuin yhtä suurta perhettä, jotka puhaltavat lavalla yhteen hiileen, sanonnan mukaisesti Yksi Kaikkien ja Kaikki Yhden Puolesta, taatakseen katsojille mahdollisimman nautittavan ja vaikuttavan teatterielämyksen.

Petri Puttonen kiistelee kuningattaren kanssa
Kuva: Elina Laine
Sanna Nuutinen vastaa kuninkaalle tuimana
Kuva: Elina Laine

























Kuten kuvista näkyy, näyttelijä pystyy jo pelkillä eleillä ja ilmeillä tuomaan tunnetiloja esille. Usein rooli vaatii myös liikkumista ja varsinkin musikaalin ollessa kyseessä myös tanssia ja laulua. Näitä kaikkia on harjoiteltu kovasti ja hyvältä näyttää jo tässä vaiheessa, vaikka ensi-iltaan on vielä yli kuukausi aikaa.

Kolme Muskettisoturia -musikaalissa tullaan näkemään vaikuttavia miekkailu-, tanssi- sekä joukkokohtauksia, jotka hiotaan toimimaan lavalla huippuunsa ennen ensi-iltaa. Näyttelijät käyvät harjoituksissa lähes joka arki-ilta sekä viikonloppuisinkin ja se näkyy. Lohjan Teatterin esityksiä katsoessa ei tule ensimmäiseksi mieleen, että näyttelijät ovat harrastajia, niin ammattimaisesti kaikki toimii.

Näytelmäharjoitukset eivät toki ole mitään ryppyotsaista puurtamista. Koska kyse on harrastajista, pitää harrastuksesta nauttia, koska muuten into tekemiseen saattaa hiipua nopeasti. Harrastajanäyttelijöidemme tekemisen into todella näkyy katsomoon asti. Esitys toisensa perään he antavat lavalla parastaan ja selvästi nauttivat siitä!

Lavastajamme Jyrki Kakon tekemä hieno linnapiha -lavastus mahdollistaa monikerroksisen liikkumisen
Kuva: Sari Niinikoski



Johan Ehnberg ja Hannu-Jussi Hakola
taistelun tuoksinnassa
Kuva: Sari Niinikoski
Lohjan Teatterilaisilla on usein melkoisen hauskaa harjoituksissa. Saa nauraa niin omille kuin muidenkin tekemiselle ja sanomisille. "Miten se lordi Buckingham taas äännettiinkään? Bökkinhäm?"

Sari-ohjaajamme on sanonut, että musikaali on vähän kuin aikuisten satu. Siksi ainoastaan taitavat näyttelijät eivät riitä, vaan myös lavastajalla, puvustajalla, äänimiehellä, valovastaavalla ja ohjaajalla on jokaisella kokonaisuuden onnistumiseen vaikuttava, oma, tärkeä roolinsa.

Lavastuksella, puvuilla, valoilla ja äänimaailmalla luodaan lavalle illuusioita, viedään katsoja hetkeksi toiseen aikaan ja paikkaan. Kuin todellisuuspakoa arjesta parhaimmillaan.

Loistava lavastajamme Jyrki Kakko on tehnyt Kolme Muskettisoturia -musikaaliin komean linnanpiha -lavastuksen, joka mahdollistaa monikerroksisen liikkumisen näyttämöllä. Yllä olevasta kuvasta saa osviittaa miten hieno lavastuksesta tuleekaan. Voi melkein kuvitella itsensä keskelle 1600-luvun elämänmenoa.

Taidonnäyte puvustajaltamme Kati Heikkiseltä
Kuva: Sari Niinikoski

Ja entäs ne puvut sitten! Puvustajamme Kati Heikkinen on luonut upeita esiintymisasuja niin muskettisotureille, tanssijoille kuin aatelisväellekin. Näytelmän asujen tekeminen on haastavaa puuhaa, koska vaatteiden tulee toimia myös näyttelijöiden liikkuessa, ei riitä, että ne näyttävät hyviltä mallinuken päällä. Kati on todella taitava puvustaja ja täksi syksyksi hän on saanut avukseen työharjoittelija Anna Ryhäsen Nummelan Luksiasta. Jännityksellä odotamme, mitä näiden näppärien naisten käsissä vielä syntyykään.

Johtaja-ohjaajamme Sari Niinikoski
Kuva: Elina Laine
Kannustava ja innostava Sari-ohjaajamme onnistuu luomaan harjoituksiin aina mukavan fiiliksen. Vuosikymmenien kokemus näyttelemisestä ja ohjaamisesta on tehnyt Sarista rautaisen ammattilaisen, joka auttaa näyttelijöitä hiomaan roolisuoritukset huippuunsa ja todella antamaan lavalla parastaan. Toki Sari vaatiikin näyttelijöiltä paljon, mutta miksipä tehdä keskinkertaista kun voi tehdä parempaakin?





Näinkin suuren produktion tekeminen on aina sitä mukavampaa ja mielekkäämpää, mitä innostuneempia tekijät ovat. Sekä Lohjan Teatterin henkilökunta että musikaalin näyttelijät odottavat jo innolla, millaiselta valmis musikaali tuleekaan näyttämään ja kuulostamaan.

Ensi-iltaa kohti tekemisen tahti sen kuin kiihtyy, mutta sitä suuremmalla syyllä tekijät voivat onnitella itseään, kun ensi-ilta koittaa ja esitykset alkavat pyöriä.

Suuri rooli esitysten onnistumisessa on myös katsojilla, koska heitä varten tätä tehdään. Näyttelijöidenkin on paljon mielekkäämpää esiintyä salilliselle yleisöä kuin tyhjille penkkiriveille. Teatteri on näyttelijöiden ja yleisön vuorovaikutusta.

Joten lämpimästi tervetuloa varaamaan lippuja ja kokemaan syksyn upein musikaalielämys Lohjalla! Pääsette osoittamaan tukenne ihanille näyttelijöillemme ja saatte samalla karkotettua syksyisen sään ja matalan mielialan kauas pois.





Sanna Nuutinen esiintyy Sibelius 109 -konserteissa

http://www.sibelius109.fi/


Kolme Muskettisoturia -musikaalissa kuningatar Annaa näyttelevä ihastuttava sopraano Sanna Nuutinen laulaa tulevana viikonloppuna 18.-20.9. neljässä Sibelius 109 - säveltäjämestarin yksinlaulut -konsertissa Helsingin Ritarihuoneella!

Ja missä seurassa Sanna pääseekään laulamaan! Konserteissa eri kokoonpanoilla laulavat Waltteri Torikka, Lilli Paasikivi, Johanna Rusanen-Kartano, Jorma Hynninen, Jussi Merikanto, Tiina-Maija Koskela, Helena Juntunen, Monica Groop sekä Christian Juslin Pami Karvosen säestäessä heitä pianolla.

Upeaa Sanna, olemme erittäin iloisia puolestasi!

Kuvaa klikkaamalla pääset konserttisarjan sivulle

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kuvia ja tarinaa ryhmänvetäjien kahvitilaisuudesta


"Rakasta, lemmi ja unhoita, elä täysillä elämä tää..." raikui reipas Kolme Muskettisoturia
-musikaalin
näyttelijöiden yhteislaulu ryhmänvetäjien kahvitilaisuudessa

Lohjan Teatterin kahvio täyttyi torstai-iltana
 ryhmänvetäjistä
Lohjan Teatterilla järjestettiin torstai-iltana 10.9. ryhmänvetäjien kahvitilaisuus, johon saimme ilahduttavan runsaan osanoton. Yli puolet ryhmänvetäjistä oli vieläpä täysin uusia kasvoja!

Ryhmänvetäjä-palvelu Lohjan Teatterilla tarkoittaa sitä, että ryhmänvetäjät saavat ensimmäisten joukossa kuulla tulevasta ohjelmistosta. Heillä on myös etuosto-oikeus varata lippuja edustamilleen ryhmille ennen kuin liput vapautuvat yleiseen myyntiin.


Teatterin johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski kertoi tulevan kauden ohjelmistosta
Kuva: Elina Laine
Kiitoksena ryhmänvetäjien Lohjan Teatterin kanssa tekemästä yhteistyöstä heille järjestettiin tänäkin syksynä kahvitilaisuus, jossa teatterin johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski kertoi tulevan kauden syksy 2015 - kevät 2016 ohjelmistosta kahvittelun lomassa.


Lohjan Teatteri juhlii 110-vuotisjuhlavuottaan upean ohjelmiston kera. Romantiikkaa, jännitystä ja seikkailua sisältävän Kolme Muskettisoturia -musikaalin musiikki ja upeat joukkokohtaukset kannattaa tulla itse katsastamaan paikan päälle.

Tammikuussa ensi-iltansa saava Tyttö ja kuolema -trilleri puolestaan kietoo katsojansa sellaisen jännityksen pauloihin, että lähes henkeä pidätellen odottaa, mitä näytelmässä seuraavaksi tapahtuukaan.

Huhtikuussa ensi-iltansa saava Kaunotar ja Hirviö puolestaan hurmaa niin lapset kuin aikuisetkin viehättävällä rakkaustarinallaan, jonka tärkein sanoma on, että karun ulkokuorenkin alla voi sykkiä lämmin ja hyvä sydän.

Sanna Nuutinen ja Iiris Nikanne esittivät kauniin dueton Joni Pitkosen säestämänä
Kuva: Elina Laine




"Rakasta, lemmi ja unhoita" kaikui reippaasti Lohjan Teatterin kahviossa
Kuva: Elina Laine
Kolme Muskettisoturia -musikaalin näyttelijät esittivät ryhmänvetäjien tilaisuudessa lauluja tulevasta musikaalista ja taisi koskettavia lauluja kuunnellessa muutama silmänurkka hieman kostuakin. Duettoja kuultiin niin Iiris Nikanteen ja Sanna Nuutisen kuin Iiriksen ja Samuel Nuutisenkin laulamana. Tilaisuuden lopuksi lähes koko Kolme Muskettisoturia -musikaalin näyttelijäporukka veti raikuvasti reippaan yhteislaulun "Rakasta, lemmi ja unhoita".

Tilaisuuden jälkeen moni ryhmänvetäjä kehui kovasti musikaalin musiikkia ja osa varasi lippuja tuleviin esityksiin. Kaiken kaikkiaan ryhmänvetäjien kahvitilaisuus oli oikein onnistunut ja varmasti niin ryhmänvetäjille, näyttelijöille kuin henkilökunnallekin jäi illasta hyvä mieli. Iso kiitos kaikille osanottajille kahvitilaisuudesta! Näyttelijöiden ja Sari-ohjaajan ilta jatkui vielä harjoitusten merkeissä, jossa laulu raikui ja miekat kalisivat.

torstai 10. syyskuuta 2015

Ryhmänvetäjien yksityistilaisuus tänään teatterilla

Tänään uudesta musikaalistamme yksityistilaisuus ryhmänvetäjille! Ohjelmassa tunnelmallista, kaunista musiikkia kahvittelun kera klo 17.30!

Athos (Joni Pitkonen), Porthos (Johan Ehnberg) ja Aramis (Jussi Pohjanen)
ovat Kolme Muskettisoturia. Kuva: Sari Niinikoski

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lohjan Teatteri ylpeänä esittää: Kolme Muskettisoturia -musikaalin mainostraileri


Tässä makupala Lohjan Teatteriin lokakuussa 2015 tulevasta seikkailumusikaalista Kolme Muskettisoturia.

Syksyn vauhdikkain seikkailumusikaali Kolme Muskettisoturia tuo Lohjan Teatterin lavalle romantiikkaa, viiniä, laulua, naisia sekä poliittista juonittelua. Lähde Athoksen, Porthoksen, Aramiksen ja d’Artagnanin matkaan syntiseen 1600-luvun Pariisiin. Ensi-ilta 24.10.2015

Näyttelijät videolla: Johan Ehnberg, Joni Pitkonen, Jussi Pohjanen, Nippe Nuutinen, Iiris Nikanne, Aivar Andrejev, Elli Metsola ja Johanna Jalonen
Kuvaus ja leikkaus: Sari Niinikoski
Kuvauspaikka: Pyhän Birgitan kirkon rauniot, Vihti

Jo 6 lähes loppuunvarattua esitystä Kaunottaresta ja Hirviöstä

Kevään 2016 lastennäytelmästä Kaunotar ja Hirviö jo 6 lähes loppuunvarattua esitystä! Kouluille ja ryhmille etuosto-oikeus syyskuun loppuun asti, ryhmävaraukset numerosta 044 369 1499 ja elina.laine@lohja.fi

Nyt on vielä mahdollisuus valita. Avaamme lippujen nettimyynnin ja yksittäismyynnin NetTicketiin lokakuun alussa.

Kuva: Milja Viljamaa
Ensi-ilta la 2.4.2016 klo 19
muut esitykset: la 9.4. klo 16 (loppuunvarattu=LV)
to 14.4. klo 19 (LV)
pe 15.4. klo 19
la 16.4. klo 16 (10 paikkaa)
to 21.4. klo 19
pe 22.4. klo 19
la 23.4. klo 16 (10 paikkaa)
ke 27.4. klo 19 (LV)
to 28.4. klo 19
ke 4.5. klo 19
pe 6.5. klo 19
la 7.5. klo 16 (LV)
to 12.5. klo 19
pe 13.5. klo 19
la 14.5. klo 16


Esitystä ei suositella alle 5-vuotiaille.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Ruusuritarit hurmasivat Syysmarkkinoilla

Joni Pitkonen, Johan Ehnberg ja Aivar Andrejev
matkalla Lohjan Syysmarkkinoille kera ruusujen
Kuva: Sari Niinikoski



Lohjan Teatteri tempaisi Kolme Muskettisoturia -musikaalin markkinoinnin merkeissä lauantaina 5.9. Lohjan Syysmarkkinoilla. Joni Pitkonen (Athos), Johan Ehnberg (Porthos), Jussi Pohjanen (Aramis) sekä Aivar Andrejev (Rochefort) marssivat Teatterilta kaupungin halki Syysmarkkinoille rooliasuihin pukeutuneina.

Teatterin johtaja-ohjaaja Sari Niinikosken ideoimana komeilla herroilla oli jokaisella mukanaan kimppu ruusuja sekä Lohjan Teatterin kausiesitteitä, joita he jakoivat markkinoilla naisille Muskettisoturimaisten tervehdysten kera. Oli ilo nähdä, kuinka naisten suut kääntyivät hymyyn ruusuritarien tullessa markkinoille!


Joni Pitkonen (Athos) ojentamassa ruusua Lohjan Syysmarkkinoilla
Kuva: Sari Niinikoski

Moni oli iloisesti yllättynyt saamastaan huomionosoituksesta ja ihmiset kyselivät kiinnostuneina, koska ensi-ilta oikein onkaan. Kolme Muskettisoturia -musikaalin ensi-ilta on 24.10. ja esitykset jatkuvat 12.12. asti 18 esityksen voimin. Tervetuloa katsomaan Kolmea Muskettisoturia Lohjan Teatteriin! LINKKI ESITYSKALENTERIIN
Muskettisoturit ja Rochefort Syysmarkkinoilla
Kuva: Sari Niinikoski

Lämmin kiitos koko markkinointitempaukseen osallistuneelle nelikolle sekä Sarille! Seuraavaksi Lohjan Teatterin näyttelijöitä voi tulla tapaamaan Omenakarnevaaleille lauantaina 19.9.
TÄSTÄ LINKISTÄ Omenakarnevaalien sivulle

perjantai 4. syyskuuta 2015

Tule tapaamaan Muskettisotureita Syysmarkkinoille 5.9.


Aramis (Jussi Pohjanen), Porthos (Johan Ehnberg), Athos (Joni Pitkonen)
ja d'Artagnan (Samuel Nuutinen). Kuva: Sari Niinikoski


Huomenna lauantaina 5.9. voi tulla juttelemaan komeiden Muskettisoturi urhojen kanssa Lohjan Syysmarkkinoille kello 13.30 - 14.00!

Lisätietoa markkinoista TÄSTÄ LINKISTÄ

Kolme Muskettisoturia -musikaaliin on varattu jo yli 1000 lippua, joten kannattaa olla nopea, mikäli lippuja vielä haluamalleen päivälle mielii saada. TÄSTÄ LINKISTÄ esityskalenteriin

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Ryhmämyynti kiihtyy Kaunottaressa ja Hirviössä

Kuva: Milja Viljamaa

Hoi koulut ja ryhmät!

Keväällä 2016 ensi-iltansa saavan lastennäytelmän Kaunotar ja Hirviö ryhmämyynti on käynnissä. Jo kolme esitystä on lähes loppuunvarattu, joten nyt kannattaa toimia nopeasti. Parhaat paikat viedään ensin. Lokakuussa liput avataan yleiseen sekä NetTicketin myyntiin.

Ryhmälippuja voi varata Lohjan Teatterin toimistosta (Tehtaankatu 26, Lohja) ti-to klo 13-16 ja pe klo 13-15, puh. 044  369 1499 tai elina.laine@lohja.fi